Matti Nurmi aloitti perheineen remontoimaan espoolaista omakotitaloa loppuvuodesta 2016. Jo talon hankinnan yhteydessä ilmeni, että 1950-luvun lopulla rakennetussa, lautarunkoisessa ja purulla eristetyssä suuressa talossa lämmityskulut olisivat varsin korkeat.
– Myyjä kertoi, että öljyä kuluu runsaasti. Arvioitu kulutus oli jopa 4000–5000 litraa vuodessa, sanoo Nurmi.
Koska ennakkoarviot eivät luvanneet hyvää lompakolle, Nurmi alkoi kartoittaa lämmitysjärjestelmän täydennys- tai saneerausvaihtoehtoja. Mahdollisten ratkaisujen joukossa olivat muun muassa aurinkokeräimet, maalämpö ja ilma-vesilämpöpumppu.
– Jos olisin rakentanut uuden talon, aurinkokeräimiä tai maalämpöpumppua olisi voinut harkita toden teolla, mutta ilma-vesilämpöpumppu tuntui heti järkevimmältä vaihtoehdolta. Lisäksi eräs tuttavapariskunta oli jo aiemmin kehunut sitä todella paljon, Nurmi kertoo.
Järjestelmän uudistaminen onnistui Nurmen mukaan todella kätevästi, sillä erinomaisesti palveleva asennusliike löytyi lähempää kuin olisi arvannutkaan.
– Tutkin ensin vaihtoehtoja netin kautta ja tutustuin erilaisiin järjestelmiin. Sitten tuli kuitenkin tarvetta öljylämmityksen huollolle ja soitin öljypolttimen kyljessä olleeseen huoltoliikkeen numeroon. Asia tuli puheeksi huoltomiehen kanssa, ja sain heiltä nopeasti juuri meidän hintahaarukkaan sopivan tarjouksen ilma-vesilämpöpumpun asentamisesta öljylämmityksen kylkeen. Myös lopulliset työt hoituivat ripeästi ja luvatussa aikataulussa. Tarjouksen hyväksymisestä asentamiseen kului vain kaksi viikkoa.
“Ilma-vesilämpöpumppu on idioottivarma ratkaisu”
Nurmien taloon ilma-vesilämpöpumppu asennettiin 10 vuotta vanhan öljylämmityskattilan kylkeen keväällä 2017. Sen jälkeen Matti Nurmen on tarvinnut säätää lämmitystä vain kaksi kertaa – ensin saadakseen lämmitystason sopivaksi, ja toisen kerran pidemmän sähkökatkon jälkeen.
– Kun lämmitystason saa säädettyä kohdalleen, niin järjestelmä saa yksinään ruksuttaa pannuhuoneessa. Automatiikka hoitaa homman, ja öljylämmitys lähtee käyntiin, jos ulkolämpötila laskee niin paljon, ettei ilma–vesilämpöpumpun kapasiteetti riitä täyttämään lämmitystarvetta. Se myös sammuu automaattisesti lisälämmitystarpeen loputtua, Nurmi kertoo.
Vastikään lämmitysremontin läpikäynyt Nurmi kehottaa uudistuksia harkitsevia miettimään ratkaisuja omista lähtökohdistaan käsin – esimerkiksi haja-asutusalueella asuvalle maalämpö tai puulämmitys voi olla varsin sopiva ratkaisu.
– Vanhassa talossa taajama-alueella asuvalle ilma-vesilämpöpumppu on ainakin oman kokemukseni perusteella idioottivarma ratkaisu, varsinkin Etelä-Suomessa, jossa kovia pakkasjaksoja on harvoin. Asentaminen hoituu ilman suurempia remontteja, koska järjestelmä hyödyntää vanhoja öljylämmityksen vesikiertoputkistoja ja laite saadaan samaan tekniseen tilaan. Meillä lämmönkulutus on pudonnut aiempiin arvioihin nähden reilusti.
Valitse sopiva ratkaisu:
A Tehosta lämmitysjärjestelmää ja liitä olemassa olevan öljykattilan tai energiavaraajan rinnalle – Katso tästä: Jäspi Basic
B Korvaa vanha lämmitysjärjestelmä tai uudiskohteessa valitse ilma-vesilämmitys – Katso tästä: Jäspi Tehowatti Air