Omakotitaloasuja – uudista öljylämmityksesi hallitusti
Öljylämmitysjärjestelmän kasvava energiantarve on merkki siitä, että kaikki ei ole enää laitteistossa kohdallaan. Teknisen laitteiston ikä on maksimissaan 30 vuotta, mutta viimeistään 25 vuoden kohdalla olisi sinun hyvä olla hereillä. Kun lämmitysjärjestelmä vuotaa tai paineet ovat kattilasta kadonneet, on tuli jo puntissa ja kiire uudistua – oli laitteiston ikä mikä tahansa.
”Älä pelkää öljylämmityksesi kunnon tarkastamista, reagoi ja toimi ajoissa, niin tilanne on aina hallinnassasi”
Ennakoiminen ja huolellinen suunnittelu auttavat öljylämmitysjärjestelmän hallitussa päivittämisessä. Riittävän ajoissa aloitettu uudistaminen voidaan tehdä myös porrastetusti kiinteistön todellisen tarpeen mukaan.
1. Selvitä tarve laskemalla öljylämmityslaitteiston hyötysuhde
Öljylämmityksen remonttitarpeen arviointi alkaa kiinteistön kulutuksen seurannalla ja laitteiston hyötysuhteen arvioinnilla. Tässä vaiheessa kannattaa ottaa yhteyttä puolueettomaan lvi-alan asiantuntijaan, joka auttaa laitteiston kunnon arvioimisessa ja hyötysuhteen laskemisessa.
Kiinteistön kasvanut energiankulutus on usein merkki öljykattilan tai -säiliön huonosta kunnosta. Helpoimmillaan voit selvitä sillä, että vaihdat vanhan ja paljon kuluttavan kattilan uuden teknologian öljylämmityskattilaan, jonka kulutus on paljon vähäisempää. Jos kattilan lisäksi öljysäiliö on vanha, menee myös säiliö usein vaihtoon. Koska kustannukset lisääntyvät tämän tyyppisessä korjauksessa, sinun olisi hyvä selvittää mahdollisten muiden lämmitysmuotojen hyödyntäminen öljylämmityksen rinnalla tai tutkia olisiko järkevää vaihtaa öljylämmitys johonkin muuhun lämmitysmuotoon kokonaisuudessaan.
Kasvanutta energiankulutusta kannattaa miettiä myös kiinteistön kokonaiskunnon kannalta. Valuuko lämmitystä harakoille kenties vanhojen eristeiden, ovien ja ikkunoiden takia? Entä missä kunnossa ovat pattereiden termostaatit?
2. Lisää öljylämmityksen rinnalle kustannustehokas energialähde
Tee suunnitelma osien uusimisista ja lisälaitteiden integroimisesta lämmitysjärjestelmän vuositasolla ja talon tulevaisuuteen peilaten. Tekniset, taloudelliset ja energiankulutuksen laskelmat auttavat valinnoissa. Koko järjestelmää ei välttämättä kannata lähteä uusimaan kerralla. Esimerkiksi erittäin energiatehokkaaksi ja edulliseksi lämmittäminen saadaan yhdistämällä ulkoilmasta lämpöenergian talteen ottava ilma-vesilämpöpumppu toimivan öljylämmitysjärjestelmän rinnalle.
Järjestelmän voi helposti uudistaa myöhemmin myös kokonaan ilma-vesilämpöpumppupohjalle, kun vaihtaa vanhan kattilan tilalle uuden sisäyksikön.
3. Vaihda öljylämmitys kokonaan toiseen lämmitysjärjestelmään
Tärkeää on tunnistaa ne omalle kiinteistölle taloudellisimmat ja parhaimmin sopivat ratkaisut. Päätös remontin laajuudesta kannattaa muodostaa asiantuntevan LVI-suunnittelijan tuomiin faktoihin ja omiin tarpeisiin peilaten.
Jos nykyinen vuosikulutus on korkea ja kaikki öljylämmityksen keskeiset komponentit, kuten öljykattila ja – säiliö, ovat tulleet tiensä päähän, kannattaa verrata öljylämmityksen saneerauskustannuksia toisen energiamuodon lämmitysjärjestelmän kustannuksiin. Tulevaisuudessa myös öljylämmityksestä luopumiseen kannustetaan, eli sijoitus uusiutuvaan energiaan voi nostaa talon myyntiarvoa jo nyt.
Vastaa
You must be logged in to post a comment.