Turkulainen taloyhtiö on säästänyt JÄSPI-lämmöntalteenottojärjestelmän ansiosta energiakustannuksissaan 34 000 euroa parissa vuodessa. Vain kaksi kuukautta kestänyt remontti maksaa itsensä takaisin alle seitsemässä vuodessa. Katso video!
Energiaremontti ei nostanut hoitovastiketta
Kiinteistön kaukolämmön kulutuksesta puhalletaan jopa puolet ilmanvaihdon kautta taivaalle. Poistoilman lämmöntalteenottojärjestelmällä (LTO) hukkaan menevä lämpö voidaan kuitenkin ottaa tehokkaasti talteen ja hyödyntää kiinteistön ja sen käyttöveden lämmityksessä.
Turkulaisessa taloyhtiössä lämmitysremonttiin ryhdyttiin kaksi ja puoli vuotta sitten. Tulokseen on oltu enemmän kuin tyytyväisiä. Kokonaissäästöt energiankulutuksessa ovat Asunto Oy Sofianlinnassa olleet 38 prosenttia. Kahdessa ja puolessa vuodessa Jäspi-lämmöntalteenottojärjestelmällä on saavutettu yhtiön energiakustannuksissa yli 34 000 euron säästöt.
– Taloudellisesti hanke oli erittäin kannattava. Saavutetut energiasäästöt riittävät vuosittain hanketta varten nostetun hoitolainan lyhennyksien ja korkojen maksamiseen, ylikin jää hieman. Taloyhtiö sai siis käytännössä uudet laitteet ja nykyaikaisen tekniikan veloituksetta, ilman että hoitovastiketta tarvitsi nostaa, kertoo kohteen isännöitsijä (AIT), tradenomi Esko Lämsä Varsinais-Suomen Isännöintitalo Oy:stä.
Lämsän mukaan yhtiö voi halutessaan pienentää hoitovastiketta sitten, kun laina on maksettu.
Vanhat puhaltimet olivat käyttöikänsä päässä
Asunto Oy Sofianlinna on turkulainen, vuonna 1957 rakennettu kahdeksankerroksinen kerrostalo, jossa on kaikkiaan 72 asuinhuoneistoa ja kaksi liiketilaa.
Lähellä kaupungin keskustaa sijaitseva kerrostalo kuuluu kaukolämpöverkkoon ja kaukolämpöä oli kulunut vuosittain n. 656 MWh. Kuten tämän ikäisissä asuinkerrostaloissa usein, Asunto Oy Sofianlinnassakin oli ollut koneellinen poistoilmanvaihto, josta huolehtivat talon ullakkokerroksessa sijaitsevat kaksi alkuperäistä, hihnavetoista kammiohuonepuhallinta. Kiinteistön poistoilmamäärä on mitoitettu tasolle 2,3 m3/s, ja remontin yhteydessä vanhat puhaltimet korvattiin nykyaikaisilla, taajuusmuuntajaohjatuilla laitteilla.
Taloyhtiössä lämmöntalteenottohanketta oli harkittu jo jonkin aikaa, sillä kiinteistön poistoilmapuhaltimet olivat tulleet teknisen käyttöikänsä päähän ja huoneistojen ilmanlaadussa oli paikoitellen toivomisen varaa. Hankesuunnittelusta vastasi puolueeton suunnittelu- ja valvontataho, joka myös kilpailutti urakan.
– Urakan toteuttajaksi valittiin Turun seudulla toimiva LVIS- ja energia-asiantuntija Tipitek Oy, jolla oli hyvä suunnitelma ja kilpailukykyinen hinta, Lämsä kertoo.
Tarkka suunnitelma takaa oikean mitoituksen
Projektipäällikkö Niko Lappalainen Tipitek Oy:stä kertoo, että kiinteistön LTO-suunnittelussa selvitetään tarkkaan kiinteistön poistoilmamäärä, korvausilmareitit sekä lämmityksen tehon tarve. Ne suhteutetaan yhteen, jotta saadaan suunniteltua oikean kokoinen järjestelmä.
Lämmön talteenottohanke toteutettiin kevätkesällä vuonna 2016. Remontissa vanhat kammiopuhaltimet poistettiin ja niiden tilalle asennettiin kaksi uutta JÄSPI LTO-tuoteperheeseen kuuluvaa lämmöntalteenottopuhallinta.
Taloyhtiön olemassa olevaa kaukolämmönvaihdinta ei tarvinnut vaihtaa. Alajakokeskukseen liitettiin kiinteistön poistoilmamäärän mukaan mitoitettu 60 kW:n lämpöpumppu JÄMÄ STAR.
Uudella JÄSPI LTO-järjestelmällä tuotetaan energiaa kiinteistön vesikiertoiseen patteriverkkoon ja hoidetaan lämpimän käyttöveden esilämmitys. Kaukolämpö huolehtii vain lisäenergian tarpeesta.
Tuloksena merkittävät säästöt ja parempi sisäilma
Lappalainen kertoo, että oikein suunnitellun LTO-järjestelmän avulla voidaan odottaa merkittäviä säästöjä.
– Kaukolämmityksen kulutus tippuu yleisesti ottaen 50-60 prosenttia, kuten tässäkin kohteessa. Lämpöpumput kuluttavat toki sähköä, joten siihen on varauduttava. Silti kokonaisenergiankulutuksessa säästöt tulevat olemaan noin 30-40 prosentin luokkaa kohteesta riippuen, hän arvioi.
Lappalainen painottaa, että hankkeeseen kannattaa aina yhdistää ilmanvaihdon nuohous ja säätö sekä patteri- tai lattialämmitysverkoston säätö.
Lämmön talteenottojärjestelmähanke on järkevä toteuttaa myös linjasaneerauksen yhteydessä.
Asunto Oy Sofianlinnan Jäspi lämmön talteenottojärjestelmän oikeanlaisen toiminnan varmistaa Talotohtori-etähallinta- ja valvontaohjelmisto. Se myös raportoi kuukausittain automaattisesti saavutetut säästöt, joten ne ovat tarkalleen tiedossa. Myös yhtiön hallituksen jäsenet ovat halutessaan saaneet lukutunnukset valvontaohjelmistoon, ja energiankulutusta onkin sittemmin seurattu ahkerasti.
LTO-hanke parantaa myös sisäilmanlaatua ja laskee merkittävästi taloyhtiön hiilidioksidipäästöjä lähtötasoon verrattuna.
Fakta: Asunto Oy Sofianlinna, Turku
- Rakennusvuosi: 1957
- Jäspi LTO-järjestelmä asennettu 2016
- Hankkeen kokonaiskustannukset olivat 131 860 euroa
- Kokonaissäästö energiankulutuksessa 38 %
- Säästöt 2,5 vuoden aikana 34 000 euroa